Alun infoteksti: Kerttu Komulainen

Mikä Lauttavaara?

Lauttavaaran luontokoulumetsä sijatsee Kuhmossa Lentuankoskentien varrella, ajomatkaa keskustasta tulee vain noin 10 minuuttia.

Maastokartta

Lauttavaaralla näet Kainuun luonnon monipuolisuuden

Lauttavaaralla kulkeva rengasreitti on lyhyt, mutta sitäkin monipuolisempi! Reitin pituus on 1,7 – 2,5 kilometriä, riippuen siitä, päätätkö poiketa pienen piston Kuikkapurolla. (Se kannattaa, paikalla on kaunis lehtometsä!)

Reitin varrella pääset näkemään useita erilaisia luontotyyppejä: vehreitä sekametsiä, karuja rämeitä ja jäkäläkankaita sekä luonnontilassa säilyneitä metsän osia. Ainoastaan suota reitillä ei tule vastaan.

Helppokulkuinen reitti on erityisesti suunniteltu aloitteleville retkeilijöille, samalla se tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia oppia luonnosta ja sen hoidosta. Matkan varrella sijaitseva laavu kutsuu nauttimaan tauosta luonnon keskellä. Piipahda Lauttavaaran jälkeen myös aivan vieressä sijaitsevalla myös Lentuankoskella!

Vieraskynä: Rentoa kävelyä monipuolisessa Lauttavaaran luontokoulumetsässä

Kirjoittanut valokuvaaja Paul Stevens

Astun parkkipaikalta polulle, ja pian edessäni avautuu pieni niitty, jossa Kivelän tila on aikanaan seisonut peltoineen. Metsä valtaa peltoa takaisin, mutta Suomen luonnonsuojeluliiton toimesta peltoa niitetään, jotta perinnekasvit voivat kasvaa uudelleen. Polun vieressä oleva opastaulu esittelee Kivelän taloaution pellon hoitoa. Melkein kaikki kukat ovat jo kuihtuneet, mutta maitohorsma ja puna-ailakki täplittävät haaleanvihreää niittyä pinkeillä pisteillä. Polun toisella puolella kissankellon hennot kukat muodostavat piristävän siniliilan saaren vihreällä niityllä.

Taloautiolta kiemurteleva polku vie minut syvemmälle metsään. Männyt ja kuuset nousevat suorina runkoineen ylös. Tiheä, tuoreen vihreä varpumatto peittää maan. Siellä täällä polun vieressä on pieniä kantoja, joiden päällä kasvaa torvijäkälää ja sammalta.

Hento linnun ääni saavuttaa korvani. Etsin äänen lähteen lähipuista. Kestää tovi ennen kuin huomaan useita ruskeita pikkulintuja istumassa oksilla tai lentämässä puiden välissä. Linnut liikkuvat jatkuvasti. Odotan, että joku niistä pysyisi paikallaan riittävän pitkään, jotta näkisin, mikä lintu on kyseessä. Lopulta yksi pysähtyy, ja tunnistan sen metsäkirviseksi. Saan otettua pari kuvaa, ennen kuin se lentää pois. Räkättirastaatkin ovat liikkeellä, mutta en ehdi saada niistä kuvaa, niin nopeasti ne siirtyvät paikasta toiseen.

Tyytyväisenä jatkan matkaa. Polku nousee kuivemmalle mäntykankaalle, jossa poronjäkälä kasvaa kuivalla kivipinnalla. Mieleeni tulee heti kuva lumessa kaivavasta metsäpeurasta, joka haistaa jäkälän jopa paksun lumikerroksen läpi. Seison hetken ja annan mielikuvitukseni rakentaa kuvan pienestä metsäpeurojen tokasta lumen peittämällä kalliolla. Yksi peura kaivaa etukavioillaan kuoppaa lumeen, ja kaverit seuraavat sivusta. Kaivaja työntää kuononsa syvälle kuoppaan, heiluttaa niskaansa sivuttain ja nostaessaan kuononsa ylös sen suupielestä roikkuu poronjäkälää, jonka se nopeasti syö, ennen kuin se työntää kuononsa takaisin kuoppaan hakeakseen lisää maukasta herkkua.

Palaan takaisin kesään. Edessäni puut aukeavat paljastaen hienon näkymän Lammasjärvelle. Näen järvestä vain kapean kaistaleen, mutta silti se on hieno maisema. Pilvet ovat ohentuneet, ja haalea sinitaivas näkyy niiden välissä. Oikealla on avohakkuu. Sen yli näen myös Lentua-järven. Kaukana pohjoisessa muutamat sinivihreät vaarat muodostavat pitkän harjun. Jos suljen avohakkuun pois näkökentästäni, maisemassa näkyy vain vihreää metsää, tummansinivihreä harju, vaaleansiniharmaat järvet ja haaleansiniharmaa taivas.

Kalliolta kuljeskelen avoimen mäntymetsän läpi. Joka puolella makaa erikokoisia jäkälän tai sammalten peittämiä kivilohkareita. Yleisin jäkälä on kaarikarve, joka kasvaa nopeasti muodostaen kaarteita ja kehiä kivien pinnalla. Menen lähemmäksi kuvaamaan kaarikarpeen kuvioita. Toisaalla lohkareella kasvaa suppilotorvijäkälää kirkkaanpunaisine kotelomaljoineen.

Pikkuhiljaa metsän maakerros muuttuu vihreämmäksi. Kirkkaanvihreät mustikanlehdet ja tummanvihreät puolukanlehdet sävyttävät metsän pohjakerrosta. Vähitellen yhä enemmän kuusia kasvaa mäntyjen seassa, ja suurin osa niistä on vielä lyhyempiä, kuin pitkään kasvaneet männyt. Niiden keskellä on Lauttavaaran laavu ja tulentekopaikka. Otan repun selästäni ja lepään hetken. Ilma on kostean lämmin ja yhä pilvinen.

Levänneenä nostan repun selkääni ja jatkan eteenpäin. Kävellessäni loivasti alas metsän koostumus muuttuu mäntyvaltaisesta kuusivaltaiseksi reheväksi korveksi. Ilma tuntuu kosteammalta. Siellä täällä kasvaa myös suopursua, mutta muuten pohjakerroksen peittävät mustikanvarvut.

Rehevämpi maa näkyy myös puissa. Kuuset ja männyt kasvavat suorina runkoina korkeammiksi kuin kalliolla. Vähitellen huomaan muutamia haapoja ja koivuja havupuiden seassa. Muutamassa paikassa kangasmaitikka kukkii vielä. Sen herttaiset, vaaleat kukat erottuvat juuri ja juuri vihreästä taustasta. Lauttavaaran etelärinteellä seuraan kapeaa, mutkittelevaa polkua rehevän ja monipuolisen sekametsän läpi viitetaululle asti.

Käännyn oikealle Kuikkapuron suuntaan. Laskeudun alas puron laaksoon, jossa kasvaa kauniita kortteita laajalla alueella. Aurinko paistaa puiden latvojen läpi luoden vaaleankeltavihreitä laikkuja kortteille. Pehmeältä näyttävä kortekasvusto houkuttelee minua makaamaan sen päälle, mutta vastustan kiusausta ja nautin näkymästä pitkospuilta. Pysähdyn tutkimaan, kuvaamaan ja nauttimaan kortteista liikkuvine valoläikkineen. Ikiaikainen kasvi on hennon kaunis sekä kaukaa että läheltä. Laaja kasvusto viittaa siihen, että maa ja ilma ovat kosteita, ja puro on lähellä. Huomaan kostean ilman, kun muutama hyttynen häiritsee minua kortteita kuvatessani.

Nousen ylös, ja lyhyen kävelyn jälkeen kapea Kuikkapuro tulee näkyviin. Uoma on melkein kuiva, ja vain vähäistä vettä virtaa laiskasti purossa. Puron rannoilla kasvaa kortteiden lisäksi sammalta ja saniaisia. Kuuset ja muut puut kasvavat tiheämmiksi, mutta eivät yhtä korkeiksi kuin kuivemmassa metsässä. Auringon paisteessa lämpötila puron laaksossa nousee ja kosteus tekee ilman hiostavammaksi. Hiki alkaa valua pitkin selkääni.

Puron varrella pitkospuut muodostavat silmukan, jota kävelen ympäri palatakseni samoille pitkospuille kuin tulomatkalla. Ennen kuin nousen rinteelle, tutkin ja kuvaan voikukan näköisen suokellon. Sen rosoinen, epätasainen, kirkkaankeltainen kukka erottuu voimakkaasti kortteiden ja saniaisten vihreästä merestä. Enkä voi vastustaa polun varrella kasvavan soreahiirenportaan lehtien kuvauksellista, graafista kuviota. Kestää hetken, ennen kuin suoristan selkäni ja jatkan matkaani pitkospuilla takaisin polkujen liittymään.

Matkalla huomaan erivärisen laiskan vihreässä maisemassa. Tämä ei ole auringonvalon luoma, vaan kyseessä on keltaiseksi muuttunut pihlajan lehti. En tiedä, mikä on aiheuttanut tämän aikaisen värimuutoksen, mutta se on niin kaunis, että pysähdyn hetkeksi ihailemaan sitä.

Yhtäkkiä näen paksun, haaleankeltavihreän naavan roikkumassa kuusen oksasta. Koko Lauttavaaran polun kävelyn ajan olen etsinyt niitä, mutta en ole löytänyt. Kosteampi ilma vaaran eteläpuolella on sopivampi naavalle ja lupolle. Se myös osoittaa, että tämän alueen metsä on vanhempaa, sillä naava tarvitsee aikaa kasvaakseen näin komeaksi. Kosteammassa metsässä löydän myös muutaman riittävän kostean painanteen, joissa kasvaa karhusammalta ja rahkasammalta. Vaikka niitä ei ole paljon, ne lisäävät metsän monipuolisuutta.

Pikkuhiljaa saavun takaisin parkkipaikalle. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, ja se tuntuu melkein polttavan kuumalta varjoisan ja viileän metsän jälkeen. Leppoisa aamukävelyni Lauttavaaran luontopolulla kesti puolitoista tuntia, mutta se tuntui pidemmältä. Lyhyellä reitillä ei tarvinnut pitää kiirettä lainkaan. On myös hyvä tietää, että kun ei ole aikaa pitkälle kävelylle luonnossa, Kuhmon kaupungin lähellä on lyhyt mutta monipuolinen ja nautinnollinen luontopolku.


Paul kirjoittaa KoeKainuun lisäksi myös Retkipaikka-blogiin!