Alun infoteksti ja kuvat: Kerttu Komulainen

Mikä Sininen Polku?

Sininen Polku on Kuhmossa sijaitseva retkeilyreitti. Polku kulkee harjun päällä ja Särkkäjärven ympäri. Sininen polku saa nimensä harjun molemmilla puolilla olevista järvistä ja lammista.

Suosituin lähtöpaikka on Liminsärkän parkkipaikka

Liminsärkkä Google mapsissa

Monet aloittavat retkensä myös Kapustavaaran parkkipaikalta

Kapustavaara Google mapsissa

Sininen polku talvella

Sininen polku sopii mainiosti myös talviretkeilyyn. Parkkipaikkojen auraustilanne vaihtelee ja ennen retkeä kannattaakin kysyä tilannetta Luontokeskus Petolan asiakaspalvelusta. Tämän artikkelin päivityshetkellä (maaliskuu 2024) Liminsärkän parkkipaikka on aurattu.

Sinisen polun historiaa

Aikoinaan, kun Kuhmossa ei vielä ollut paljoakaan teitä, tarjosivat harjut käteviä kulkuväyliä soisten maastojen läpi. Myös Sininen Polku on ollut tällainen kaksi kylää yhdistävä reitti. Nykyisin alue on Metsähallituksen hallinnassa.

Tiesitkö, että Sininen polku ei ole luonnonsuojelualue, vaan monikäyttömetsä? Täältä on mahdollista kerätä esimerkiksi pihkaa, jos hankit Metsähallituksen luonnontuoteluvan.

Kokemuksia Sinisestä polusta – syksyinen Särkkäjärven kierto valokuvaajan silmin

Teksti ja kuvat: Paul Stevens

Ajan noin 5 kilometriä Karhuvaarantietä Kekkostien risteyksestä talousmetsien ja taimikoiden välistä Kapustavaaran pysäköintialueelle. Parkkipaikka loistaa tyhjänä, ja sitä toivoinkin. Nostan kamerareppuni selkääni, kiinnitän toisen kameran peruszoomilla olkahihnan klipsiin ja toinen pitkällä zoomilla niskan yli siltä varalta, että näkisin lintuja tai muita eläimiä. Repussa oli laajakulmaobjektiivi, makro-objektiivi ja eväitäni.

Polku lähtee parkkipaikan eteläreunalta. Otan pari askelta polulla, pimenee huomattavasti, ilma muuttuu kosteammaksi. Valtavan kokoiset kuuset kasvavat ylitseni taivaaseen. Mehevänvihreä sammalmatto peittää maakerroksen. Sen pehmeys houkuttelee minua menemään makaamaan sen päälle ja lepäämään hetkeksi. Siellä täällä aamusta viipynyt kuura maalaa vaaleampia kohtia sammalpeitteeseen kylmänä lokakuun päivänä.

Sammaloituneita puunrunkoja makaa sikin sokin metsän pohjalla. Naavat ja lupot roikkuvat kuusien oksista. Olen astunut portin läpi toiseen maailmaan, menneeseen aikaan. Varttunut metsä ottaa minut syliinsä, kaareutuu päälleni vehreydessään, toivottaa minut hiljaisesti tervetulleeksi. Täällä on turvallista, mieleni rauhoittuu.

Ehdin kävellä muutaman metrin, kun näen pikkuruisen, tumman lammen, kuin mustan aukon keskellä vehreää metsää. Lammen sileä peilipinta heijastaa tummasti kuusia ja taivasta. Lammen syvyyksissä kasvaa toinen metsä. Kauan sitten puu on kaatunut suoraan lammen päälle muodostaen kapean, vihreän sillan lammen yli. Päätän olla kokeilematta luonnon puusillan kestävyyttä ja jatkan matkaani.

Ehdin ottamaan taas vain muutaman askelen, kun edessäni oli soma sieni kuuran kuorrutteineen. En voi vastustaa sientä, joka melkein huutaa: ”Ota minusta kuva!” En ole varmaa lajista, mutta se saattaa olla isokaulussieni.

Yhtäkkiä pimeä metsä muuttuu valoisammaksi mäntyrämeeksi. Pitkospuut kiemurtelevat ohutrunkoisten mäntyjen läpi. Hengitän syvään suon makeanterävää, monivivahteista tuoksua. Suopursun voimakas, miellyttävän kirpeä tuoksu erottuu suon perustuoksusta ja täyttää nenäni. Kylmä, kostea ilma vahvistaa kaikkia tuoksuja.

Vatsani murisee muistuttamaan minua, että söin aamiaisen kauan sitten. Maasto nousee suosta. Mäntyjen välistä näen Särkkäjärven takkakodan. Kävelen kodan ohi Särkkäjärven rannalla olevalla tulentekopaikalle. Nuotio on kylmä, enkä sytytä tulia uudestaan. En aio viipyä kauan. Otan eväät repustani, kaadan kahvia kuksaan ja nautin eväsleivistäni pitkulaisen erämaajärven rannalla. Näen kauas, ehkä järven länsipäähän asti. Ajoittaiset tuulenpuuskat karahtelevat järven tyynellä pinnalla. Pilvet seilaavat taivalla jättäen välillä aukkoja, päästäen auringon valoa läpi hetkeksi.

Vatsan hiljennyttyä nostan reppuni ja jatkan matkani. Suuri osa reitistä on edessäni. Seikkailuni Sinisellä Polulla on vasta aluillaan. Taukopaikalta kävelen ylöspäin nousevaa polkua kohti parkkipaikkaa. Käännyn vasemmalle ennen kuin pääsen hiekkatielle. Polun oikea puolella talousmetsä muistuttaa minua, miten pienellä keitaalla liikun. Onneksi näkymä taimikkoiseen talousmetsään mene nopeasti ohi ja uppoudun vanhan metsän syleilyyn.

Seuraan nousevaa ja laskevaa polkua mäntyjen ja kuusien läpi. Oksista roikkuvat naavan ja lupon parrat pakottavat minut pysähtymään, ihailemaan ja ottamaan kuvia niistä. Päätän kokeilla jotain uutta. Nostan kameran pitkällä zoomilla, otan muutaman askeleen taaksepäin ja kuvaan niitä jopa 600 mm:llä, enkä makro-objektiivilla niin kuin yleensä kuvaan naavaa. Tarkistan kuvat. Ne näyttävät lupaavalta. Eli pitkä zoomi sopii muihinkin aiheisiin kuin pelkästään elämiin. Etenen hitaasti naavapartojen monimuotoisuuden ja valtavan määrän takia. Jos sanoisin, että lupot ja naavat roikkuvat jokaisesta oksista, se olisi vain lievää liottelua. On uskomatonta, kuinka erilainen tämä vanha metsä on verrattuna vain muutaman sadan metrin päässä olevaan talousmetsään.

Kosteassa maassa kirkkaan vihreä matto loistaa voimakkaasti. Kurkistan lähemmäksi tutkiakseni mehevän näköistä rahkasammalta. Kyykistän sammalen tasolle. Pitkät varret häviävät tummaan veteen. Tuuheat varret ja päät muodostavat tiheän, läpipääsemättömän rahkasammalmetsän. Kuvittelen itseni menninkäisenä soutamassa pikku veneessäni rahkasammaltenmetsän läpi, ihaillessani pehmeäntuuheita rahkasammalpuiden oksia. Se olisi varmasti mahtava kokemus.

Nousen seisomaan ja tarkastelen karttaa. Vielä on pitkä matka käveltäväksi. Vauhtiani voisi kuvata hitusen nopeampana kuin etanannopeus. Polku nousee kosteasta korvesta matalalle harjulle uudestaan ja ohitan jättimäisen, vaikeasti kuvattavan kivikasan. Otan kuitenkin liian monta kuvaa yrittäessäni välittää kasan kokoa.

Monipuolinen polku laskeutuu jälleen järven rannalle seuraten rantaviivaa. Rämeissä pitkospuut ovat paikoitellen huonossa kunnossa. Niiden märkä, liukas pinta varastaa huomioni kauniista maisemasta. Jos yritän katsoa ja nauttia maisemasta väärässä paikassa, liukastun tai kompastun. Kuitenkin onnistun pysymään pystyssä pitkospuilla.

Jonkin ajan kuluttua saavun karkeasti puolivälissä sijaitsevalle Särkkäpuron taukopaikalle. Sillalta ihailen pilvisenä päivänä soistunutta, kellastuneiden rantojen reunustavaa syvänmustaa Särkkäpuroa. Kuvaustauon loppuessa aloitan kävelemään Särkkäjärven eteläpuoleisella rannalla.

Särkkäjärven etelärannikon metsät ovat yhtä hienot ja monipuoliset kuin pohjoisrannalla. Kun pysähdyn hetkeksi, huomaan erikoisen näköisen pystykannon. Kuusen runko on haljennut kahtia paljastaen sen sisuksen. Puun keskiosa on lahonnut ja täynnä pieniä koloja. En tiedä, mikä on tehnyt koloja tai milloin ne on tehty, mutta taidokkaasti niitä on koverrettu. Kolot molemmissa puoliskoissa viittasivat siihen, että jokin pieni eläin oli tehnyt niitä puun ollessa vielä pystyssä, ennen kuin se kaatui ja repesi kahtia.

Hiljaisessa kuusivaltaisessa metsässä on mukava kävellä. Silloin tällöin vaimeita, pehmeitä pamauksia pääse kuusen äänieristeen läpi. Vuosangan ampuma-alueella tykistöjen harjoitukset ovat käynnissä. Muuten on hiljaista ja rauhallista. Metsä odottaa talvea.

Naavan ja lupon parrat roikkuvat kuusien oksista tiheämpinä tässä kuusimetsässä kuin pohjoisrannikon metsässä. Naavan ja lupon määrä kertoo siitä, että tämä metsä on elänyt koskemattomana pitkään. Sammalpeitteiset lahopuut myös viittaavat metsän vanhaan ikään, vaikka elävät puut eivät ole kasvaneet niin paksurunkoisiksi kuin muualla. Sienten oranssit lakit pursuavat yhdestä kuusen pökkelöstä luoden voimakasvärisen vastakohdan vihreänharmaaseen metsään.

Koko ajan polun varrelle ilmaantuu jotain kiehtovaa, joka vaati tutkistelua tai kuvaamista. Valtavan iso muurahaispesä yltää melkein yhtä korkeaksi kuin 178 senttimetrin pituinen retkeilijä. Lyhyen matkan päästä jättiläisemuurahaispesästä näen sammalvuoren. Sammalvuoresta kasvaa puolukan varpuja. Lähemmäksi päästessäni huomaan paksun sammalpeitteen alta kivisen pinnan. Kivakasa on naamioitunut sammalvuoreksi.

Ylitän kolmannen puron, jonka yli kaksi koivua muodostavat kolmiomuotoinen portin. Kuusimetsästä polku nousee mäntypeitteiselle harjulle. Harjun laelta näen vasemmalla tummanoranssin suon. Tarkemmin katsoessani huomaan sen olevan umpeenkasvanut ja soistunut Etelälahden pohjukka. Harjun laella on viitta kohti Pitkänniemeä. Sinne olisin voinut mennä, jos olisi ollut enemmän aikaa, mutta kun katsoin kelloa, huomaan että aikani Sinisellä Polulla käy vähiin.

Laskeudun alas harjun laelta pieneen, kapeaan laaksoon, josta näen kaksi järveä: Särkkäjärven ja Pienen Talaslammen. Otan kuva Särkkäjärven pohjoisrannasta, sitten kävelen laakson toiseen päähän kuvaamaan Pientä Talaslampia. Molempien järvien pinnat heijastavat pilvistä taivasta melkein täydellisesti. Tuuli on tyyntynyt, pilvet paksuntuneet. Pikkuhiljaa valo hiipuu, vähenee, luoden vaikutelman, että kello on enemmän kuin mikä se todellisuudessa on.

Tuijotan Pienen Talaslammen tyyntä pintaa. Lammen vesi ei liiku ollenkaan. Vastarannan metsän aaltomainen kuvio erottuu vedessä selvemmin kuin rannalla. Kaukana edessäni rantametsien välissä on maasilta Pienen ja Ison Talaslammen välissä.

Rauhallisin mielin seuran mutkittelevaa, nousevaa polkua laaksosta harjun toiselle puolelle. Kävellen kapearunkoisten mäntyjen välissä, kunnes polku jakaantuu kahteen osaan. Risteyksessä käännyn vasemmalle kohti Särkkäjärven taukopaikkaa ja Kapustavaaran parkkipaikkaa. Metalliportaat laskeutuvat jyrkkää harjun rinnettä alas suolle ja viimeisille pitkospuille. Jos olisin jatkanut suoraan harjun laella, reitti olisi vienyt minua Sinisen Polun toiselle parkkipaikalle Liminsärkälle viiden kilometrin päässä.

Suolta avautuu korea näkymä pitkänomaiselle Särkkäjärvelle ja tietenkin otan viimeiset kuvat kauniista erämaajärvestä. Nyt minun pitäisi olla jo jossain muualla, mutta ehdin ottaa vain muutaman askeleen, kun näen vaalean laikun oranssin ruohon seassa. Keskellä suo kasvaa harmaaporonjäkälä. Miten se siellä kasvaa? Tutkin lähemmin harmaata laikkua. Jäkälä kasvaa lahoavasta pitkospuusta. Melkein hävinneet pitkospuut ovat selvästi lojuneet siinä pitkään, jopa pieni, sisukas mänty kasvaa niistä.

Suolta palaan takaisin pimeään, sammaloituneeseen korpimetsään. Kuura on sulanut pois ilman lämmetessä iltapäivällä. Kun saavun vihdoinkin autoon, juon vettä, pakkaan kamani autoon, ja lähden ajamaan sinne missä minun pitäisi olla jo. Taas kerran kello on hiipinyt hitaasti, kerännyt vauhtiaan ja ohittanut minut luonnossa.

Lisää hienoja retkipaikkoja Kuhmossa

Lentuankoskella pääset ihastelemaan veden voimaa lähietäisyydeltä

Korpitaipaleen varrella näet kolme upeaa luonnonsuojelualuetta

Harakkasaari on upeilla hiekkarannoilla varustettu saari, jonne pääset kävelemällä myös kesällä

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.