Pimeä vuodenaika tekee tuloaan vauhdilla. Älä anna asian masentaa, vaan hanki uusi harrastus, joka auttaa sinua huomaamaan pimeässä piilevän kauneuden. Tällainen ajanviete on tietenkin revontulibongaus.

KoeKainuun perustaja Kerttu on kokenut revontulibongari, joka on työskennellyt vuosia revontulioppaana, sekä järjestänyt Revontulimetsästäjä -kursseja. Tässä artikkelissa hän vastaa aloittelijoiden yleisimpiin kysymyksiin.

Tämä kuva on Kuhmosta joulukuulta 2020. Jäätyvä järvi lauloi pelottavan kuuloisesti ja revontulet tanssivat taivaalla. Upea elämys!

Voiko Kainuussa nähdä revontulia?

Kyllä voi ja vieläpä yllättävän usein! Erityisesti syys- ja kevätpäiväntasauksen aikaan maapallon asento mahdollistaa revontulien bongaamisen Lapin eteläpuolellakin. Karkean, omaan kokemukseeni perustuvan arvion perusteella sanoisin, että revontulia pääsee Kainuussa katselemaan vähintään kerran kuukaudessa.

Auringon 11 vuoden sykleissä vaihteleva aktiivisuus on tällä hetkellä nousuvaiheessa, joten tulevina vuosina revontulia nähdään enemmän ja enemmän myös Kainuun korkeudella. Aktiivisuuden ollessa huipussaan, seuraavan kerran vuonna 2025 tulemme näkemään erittäin vaikuttavia näytöksiä!

Missä voin nähdä revontulia?

Kainuussa revontulet eivät kohoa pään päälle niin usein, kuin Lapissa, vaan niitä näkee enimmäkseen pohjoisessa horisontissa. Tämän takia tarvitset paikan, josta on esteetön näkymä pohjoistaivaalle. 

Lisäksi paikan tulisi olla valosaasteeton. Katso siis, ettei sijaintisi ole ainakaan minkään kaupungin tai hiihtokeskuksen eteläpuolella.

Kainuussa riittääkin mainioita revontulibongauspaikkoja! Esimerkiksi järven eteläranta on mainio valinta, ja järviähän meillä riittää. Myös peltoaukeat, suot, tai vaarojen huiput voivat tarjota hyvät näkymät. Yksi mainio paikka on Kuhmon Lentuankoski, sekä sen vieressä sijaitseva Lentuanjärvi.

Isoimpien näytösten aikaan on helppo tuntea itsensä pieneksi. Kuva: Michail-Angelos Tzoumas

Milloin on oikea hetki odottaa revontulia?

Revontulet syntyvät auringon syöksemistä varautuneista hiukkasista. Aurinkosään ennustaminen ei tietenkään ole sama asia, kuin maapallon sään. Erityisesti pitkän aikavälin ennusteita on hyvin vaikea tehdä.

Revontulibongarit käyttävät ennusteita, sekä satelliittidataa tietääkseen, milloin ne syttyvät. Voit katsoa suuntaa antavan ennusteen seuraavalle 27 päivälle täältä. 

Mitä suurempi Kp-arvo, sitä paremmat mahdollisuudet tulien näkemiseen ovat. Kainuun korkeudella Kp 4, joskus jopa 3 riittää tulien näkemiseen. Mitä korkeampi lukema on, sitä korkeammalle revontulet nousevat taivaalla ja sitä nopeammin ne liikkuvat.

Kuten jo sanoinkin, Kp arvo on kuitenkin vain suuntaa antava. Iltana, jolloin aiot suunnistaa ulos, kannattaa seurata aurinkotuulimittareita. Niistä näet mm. auringosta tulevien hiukkasvirtojen nopeuden, tiheyden, magneettikentän asennon ja paljon muuta! Kun osaat lukea arvoja, tiedät revontulien syttymishetken jopa kymmenen minuutin tarkkuudella!

Kuulostaako vaikealta? Revontulikurssilla opit mittareiden salat, kansantajuisesti selitettynä.

Kuinka saan hyvän valokuvan revontulista?

Revontulien kuvaamiseen paras väline on tietenkin järjestelmäkamera, mutta niitä on mahdollista kuvata myös pokkarikameralla tai älypuhelimella. Tärkeintä on, että pystyt valitsemaan kamerasi asetukset manuaalisesti.

Lisäksi tarvitset jalustan, tai jonkun muun tason, sillä yökuvauksessa käytetään useita sekunteja kestäviä valotusaikoja. Käsivaralla kuvaaminen on tällöin mahdotonta.

Kaikkien aikojen ensimmäisillä Revontulimetsästäjä -kurssilaisilla kävi huikea tuuri! Revontulet syttyivät juuri, kun aloitimme käytännön harjoitteluosion.

Kameran asetukset riippuvat monista seikoista, kuten revontulien kirkkaudesta ja liikehdinnän nopeudesta, mutta myös kuun vaihe voi vaikuttaa asetuksiin paljon! Voit kokeilla laittaa asetukset esimerkiksi näin: ISO 1600 f 2.8 ss 15sek. Käytä myös itselaukaisijaa, tai kahden sekunnin ajastinta, sillä kamerasi tärähtää hiukan painaessasi laukaisunappia.

Haluatko tietää tasan tarkkaan, millaiset asetukset valita missäkin tilanteessa? Entä kuinka estät muut ongelmat kameran kanssa, kuten linssin huurtumisen ja akun tyhjenemisen pakkasella? Tule revontulikurssille!

Revontulibongaus on äärimmäisen palkitseva harrastus, johon jää helposti koukkuun. Varo – saatat menettää yöunesi jahdatessasi näitä taivaan taideteoksia. Mutta se on todellakin sen arvoista! Revontulikurssin käytyäsi vältät monta aloittelijan sudenkuoppaa ja voit alkaa ottamaan samontein upeita kuvia. Voit tilata yksityiskurssin omalle porukallesi, tai osallistua avoimelle kurssille.

Älä odota puista luentoa, sillä opetustyylini on hyvin rempseä! Tulet kuulemaan erilaisista kommelluksista, joita revontulireissuilla on sattunut.

-Kerttu

Seuraa Revontulimetsästäjä -sivua Facebookissa, niin saat ilmoituksia lupaavista revontuliöistä.