Sotkamon Paakin kylän jouluvalaistusta kelpaa saapua katselemaan hiukan kauempaakin. Joka talvi kylässä sytytetään yli tuhat jäälyhtyä, tuomaan hyvää mieltä ohikulkijoille.

Missä?

Paakin kylä, n. 25 km Sotkamon keskustasta pohjoiseen.

Google maps

Tapahtuman viralliset kotisivut: paakinjouluvalot.fi

Aikuinen ja lapsi kävelevät polulla Sotkamon Paakissa

Historiaa

Lyhtyperinne on jatkunut lähes kolme vuosikymmentä. Se sai alkunsa vuonna 1993, kun kaksi naapurusta päättivät koristella pihatiensä jäälyhdyillä. Seuraavaksi he päättivät yhdessä laittaa lyhtyjä myös pihateiden välissä olevalle maantielle.

Pikkuhiljaa homma lähti ns. lapasesta ja mukaan liittyi lisää taloja.

Muutamina vuosina lyhtytapahtuma on jouduttu perumaan tai siirtämään. Useimmiten syynä on säätila: jos pakkasta ei ole tarpeeksi, kynttilä sulattaa lyhdyn. Vuonna 2021 taas koronatilanne oli syypäänä peruuntumiseen. Jos lyhtyjä ei voida sytyttää jouluna, ovat varapäivinä uusivuosi sekä loppiainen.

Lähde: yle.fi

Jäälyhtyjä metsässä Sotkamon Paakissa

Paakin jäälyhdyt vuonna 2022

Eräs ystäväni tiedusteli, josko minua kiinnostaisi lähteä Sotkamoon, jäälyhtyjä katsomaan. En ollut koskaan kuullut tapahtumasta ja uteliaana lähdinkin mielelläni mukaan.

Tänä vuonna tapahtuma oli siirtynyt joulun ajalta loppiaisen jälkeiselle viikonlopulle. Tämä olikin hyvä juttu, koska en usko että minulla olisi tullut lähdettyä ajelemaan Sotkamoon kesken joulunvieton.

Ajomatka Sotkamon keskustasta Paakkiin oli huikea – vaarojen päällä kulkeva tie oli kuin vuoristorata. Kaikkialla ympärillä oli paksun tykkylumikerroksen peittämiä puita.

Hiukan ennen Paakin kylää törmäsimme ruuhkaan. Autot jonottivat ilmeisesti parkkipaikalle, mutta niitä oli pysäköity myös tienvarteen. Kohdaltamme vapautui tienvarsipaikka melko nopeasti ja pääsimme tutustumaan alueeseen jalkaisin.

Paakin jäälyhdyt 2022, ihmisiä kulkemassa lyhdyillä koristellulla tiellä

Ennätysmäärä lyhtyjä

Tänä vuonna lyhtyjä oli sytytetty normaalin 1200 kappaleen sijasta 1647! Syynä tähän on Sotkamon kunnan 375-synttärivuosi, jota nyt vietetään ja luku 1647 on tietenkin Sotkamon kunnan perustamisvuosi. Lyhtyjä tuntui olevan kaikkialla: molemmilla puolilla maantietä, pelloilla, pusikoissa ja tietenkin talojen pihateillä.

Nainen jäälyhtyjen keskellä Sotkamon Paakissa
Jäälyhtyjä Paakissa, taustalla autotie ja tykkylumipuita

Paikalla oli runsaasti väkeä. Lapsiperheet ja pariskunnat kulkivat alueella hyväntuulisina, valokuvaajat yrittivät asetella kolmijalkojaan niin, etteivät muut kulkijat kompastuisi niihin. Jälkikäteen somea selatessa näytti, että paikalla on ollut todelliset kainuulaisten valokuvaajien kokoontumisajot!

Paakin kylätalolla olisi ollut tarjolla pientä purtavaa ja kahvia, mutta siellä emme käyneet. Koronatilanteen takia sisätiloja oli parempi välttää ja totta puhuen meille jäi vähän pimentoon, että missä koko koulu olisi edes ollut. Jos tapahtumaan haluaisikin keksiä jotain parannettavaa, niin muutama opastuskyltti voisi olla tarpeeseen. Olimme kuitenkin saapuneet paikalle valokuvaamaan, joten tämä ei ollut iso ongelma.

Jäälyhdyt lehystävät kävelypolkua Sotkamon Paakissa

Paakin jouluvalot oli erittäin mukava tapahtuma. On mukava nähdä, kuinka kyläläiset tekevät jotain yhdessä ihan vain ilahduttaakseen muita. Tulen käymään tapahtumassa varmasti tulevinakin vuosina ja suosittelen sitä sinullekin!

Muuta Sotkamossa:

Hiidenportin kansallispuisto

Majoitu edullisesti eräkämpässä

Valokuvaajalle:

Revontulia voi kuvata Kainuussakin – vinkkejä aloittelijoille

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.