Mustarindan luontopolku kulkee Paljakanvaaran kauniissa maisemissa. Polku tunnetaan ikivanhasta kuusimetsästään. Täällä pääset katsomaan, miltä näyttää metsä, jonka rakenteita ihminen ei ole muuttanut. Voit myös törmätä vanhojen metsien lajeihin, kuten Kainuun kansallislintuun kuukkeliin.
Mikä?
Paljakanvaaran huipulla kulkeva polku, jonka pituus on reittivalinnasta riippuen 1.4 – 3.1 km.
Missä majoittua, kun suunnittelet retkeä tälle polulle? Ukkohallan hiihtokeskuksesta paikalle ajaa vartissa, me majoituimme Paljakan hiihtokeskuksessa, josta ajoa tulee puoli tuntia.
Mitä Mustarinda tarkoittaa?
Mustarinta tai Mustarinda on ikivanha kiertoilmaisu karhulle. Mustarinta -nimellä on viitattu myöskin kuusien peittämiin, tummilta näyttäviin vaaroihin. Myös Kolia kutsuttiin ennen Mustarinnaksi.
Mustarinda-talo
Luontopolun lähtöpaikan vieressä sijaitsee myös Mustarinda -talo, joka on taiteellinen tutkimuskeskus sekä taiteilijaresidenssi. Heidän kotisivuiltaan löydät lisätietoa polusta sekä mainioita luontokasvatusharjoituksia, joita voit tehdä polulla käydessäsi.
Kokemuksia Mustarindan luontopolusta talvella
Vierailimme Mustarindan luontopolulla kahteen kertaan helmikuussa 2022 sekä päivällä että yöllä.
Revontulia metsästämässä
Olin etukäteen lukenut, että kyseisenä viikonloppuna olisi tiedossa revontulia ja haaveilin niiden kuvaamisesta Paljakkavaaran tykkylumisten puiden kanssa.
Saavuimme Paljakkaan perjantai-iltana. Kirkas tähtitaivas loisti yläpuolellamme. Päätimme viedä tavaramme vuokramökkiimme sekä syödä iltapalaa ennen polulle suunnistamista. Syötyämme astuimme ulos ja harmiksemme huomasimme, että taivas oli mennyt sillä aikaa aivan pilveen.
Sääennuste näytti, että pilvi aikoisi pysyä paikallaan pitempäänkin. Päätimme lähteä polulle joka tapauksessa, koska ovat ennusteet erehtyneet ennenkin. Sitä paitsi yöllinen metsäreippailu tekisi hyvää joka tapauksessa.
Luontopolun lähtöpaikalle oli helppo löytää, tiellä olivat hyvät opasteet. Viimeiset nousut vaaran päälle olivat vähän jyrkempiä ja hetken kävi mielessä, että autoni ei jaksa ylös asti, etenkään kun maassa oli irtolunta. Pääsimme kuitenkin, hitaasti mutta varmasti.
Parkkipaikka löytyi Nousevan auringon kodan viereltä ja se oli aurattu. Kotaa muuten ylläpitää Hyrynsalmen kunta ja se on kaikille avoin.
Näkötorni
Tällä kertaa suuntasimme kaikista lyhyimmälle reitille, joka vie näkötornille. Reitin pituus yhteen suuntaan on 700 metriä. Polku oli tamppautunut ja sillä pääsi helposti kävelemään ilman lumikenkiä.
Saavutimme näkötornin nopeasti ja kapusimme ylös. Tornillahan ei ole talvikunnossapitoa, joten portaat olivat lumiset, mutta kyllä niitä pääsi silti nousemaan.
Tornin huipulta aukeavakin komeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Täältä näkisi revontulet todella hyvin, vaikka ne olisivat ihan matalalla horisontissa. Taivas oli edelleen pilvinen, joten laskeuduimme alas. Päätin kuvata revontulien sijaan itse tornia sekä ympäröiviä kuusia. Välillä pilvet rakoilivat muutamiksi sekunneiksi ja raoista näkyi jotain vihreää.
Aikamme kuvattuamme päätimme lähteä takaisin mökillemme. Myöhemmin yöllä taivas kirkastui ja näimme revontulet mökkimme pihalta.
Liukulumikenkäilyä Paljakanvaaralla
Ihastuimme luontopolun ympäristöön niin kovasti, että päätimme, että myös seuraavan päivän liukulumikenkäretkemme suuntautuu sinne. Tällä kertaa vaaralle ajo sujuikin jo ihan rutiinilla.
Suurin osa Paljakanvaarasta on luonnonpuistoa. Luonnonpuistot ovat erittäin tiukasti suojeltuja alueita ja poluilta poistuminen on kiellettyä. Mustarindan polku on hitusen luonnonpuiston ulkopuolella, joten täällä saa mennä umpihankeenkin. Toki vanhaa metsää täytyy kunnioittaa myös luonnonpuiston ulkopuolella, käytä maalaisjärkeä. Luonnonpuiston rajat on merkattu puihin valkoisilla merkeillä, älä mene sinne!
Lähdimme kulkemaan aluksi näkötornia kohti. Hanki kantoi hyvin ja hiihtely oli mukavaa. Tornille päästyämme heitimme sukset pois ja kapusimme ylös. Vaaran huippu oli aivan sumun peitossa, eli kovin kauas ei päässyt katselemaan. Sumusta nouseva ikivanhojen kuusien armeija oli joka tapauksessa vaikuttava näky.
Tornin jälkeen jatkoimme siniselle kierrokselle, eli reilun kolmen kilometrin reitille. Polusta ei kärsinyt hiihtää kovinkaan kauas, jotta emme hukkaisi reittimerkkejä. Kävelemällä polkua olisi helppo seurata, tosin joissain kohdissa täytyy olla tarkkana, ettei lähde vahingossa jonkun lumikenkäilijän omalle uralle.
Matkapuhelimen navigointiin ei kannata luottaa tällä reitillä – signaali nimittäin katoaa joissain kohdissa. Polku on kuitenkin merkattu hyvin ja eksyminen on vaikeaa.
Reitti ei ole erityisen raskas. Raskain osuus taisi olla itse näkötornille nousu, eikä siinäkään rinne ole mikään haastava. Tätä reittiä voikin suositella myös lapsille. Polku on melkoisen kapea, joten esteetön se ei ole.
Paljakanvaaran kuusien seassa hiihtely tuntuu suurelta kunnialta. Vanhat puut seisovat ympärillä niin ylvään näköisinä ja ne kantavat valtavan lumipeitteensä urheasti. Minusta ei olisi samaan.
Aikamme hiihdeltyämme palasimme lähtöpaikalle. Kodalla olisi ollut hyvä grillata eväitä, mutta me suuntasimme Ukkohallaan ravintolaillalliselle ja siitä mökkiin saunomaan. Mahtava päivä!
Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä artikkeleista:
Paljakan mökit ja lomahuoneistot kätevästi yhdellä sivulla – KoeKainuun jättilistaus
Ukkohallan lomahuoneistot kätevästi yhdellä sivulla
Recent Comments