Mikä on kekri?

Kekri on vanha suomalainen sadonkorjuujuhla. Aikoinaan se oli vuoden tärkein juhlapäivä. Kekrille ei ollut mitään tiettyä päivänmäärää, vaan sitä juhlistettiin, kun syksyn sato oli korjattu ja karja saatu tuotua talvisuojaan.

Kuten arvata saattaa, kekrinä oli tärkeää syödä hyvin. Myös juopottelu oli tärkeä osa juhlaa, kekriä varten pantiin olutta ja myös viinaa juotiin päivän mittaan. Erityisen tärkeää oli, että talon isäntä on humalassa, kun taas kylväjä ei saanut humaltua, sillä se voisi aiheuttaa sadon pilaantumisen.

Nykypäivänä kekri ei ole enää niin tunnettu juhla. Se on jäänyt hieman syrjään pyhäinpäivän, Halloweenin ja joulun ilmaannuttua. Toisaalta kekri on myös sekoittunut näihin juhliin; esimerkiksi kekrinä tehdyt ennustukset kuuluvat nykyisin uudenvuoden juhlintaan. Jouluna taas syömme vatsamme täyteen, kuten aikoinaan kekrinä tehtiin.

Löydät mielenkiintoista lisätietoa kekriperinteestä Taivaannaulan sivuilta.

Kekripukki odottelemassa illan juhlaa Kajaaninjoella

Kekriperinne elää Kajaanissa

Kajaanissa kekriä juhlistetaan tänäkin päivänä. Perinne ei ole kuitenkaan jatkunut satoja vuosia, vaan Kajaanin kaupungin ja sen yhteistyökumppaneiden järjestämää rantapuiston kekrijuhlaa on vietetty vuodesta 2002 lähtien.

Kekrijuhlan tärkein perinne on kekripukin polttaminen. Joka vuosi jokin yhteisö ottaa tehtäväkseen valmistaa suuren, noin kolme metriä korkean pukin. Pukki laitetaan kellumaan keskelle Kajaaninjokea, jossa se pimeän saavuttua sytytetään tuleen.

Kajaanin kekrijuhlasta onkin tullut suosittu tapahtuma, jonne saapuu koko perhe. Vaikka kekri onkin pakanallinen juhla, saapuu paikalle kaikenlaisia ihmisiä uskonnosta riippumatta.

Kokemuksia Kajaanin kekristä 2022 – hurja valohahmo ja kekripukin poltto

Ihan alkuun tunnustan jotain noloa: Olen asunut Kajaanissa aikoinaan 6 vuotta, enkä koskaan käynyt katsomassa kekripukin polttoa. Mutta kerta se on ensimmäinenkin! Tänä vuonna päätin lähteä katsomaan juhlaa, vaikka jouduin sen takia ajamaan 120 kilometriä Kuhmon perukasta Kajaaniin.

Mikä vaikutti lähtööni tänä vuonna? Syitä on kolme; viime vuosina kansanusko ja kansanperinne ovat alkaneet kiinnostamaan minua enemmän ja enemmän. Toiseksi minua kiinnosti pukin lisäksi nähdä Valonkantaja-jättinukke, jonka teossa on ollut mukana ystäväni Paula Vilmi. Kolmas syy tuli tästä blogista, saisin ainakin aiheen uudelle blogiartikkelille!

Saavuimme mieheni kanssa Kajaaniin kolmelta iltapäivällä. Keskusta oli kovin hiljainen ja suurin osa kaupoista oli pyhäpäivän takia kiinni. Ensimmäiset pukit kohtasimme Raatihuoneentorilla.

Kävimme rantapuistossakin katsomassa pukkia päivänvalossa. Myös kekrimarkkinat olivat käynnissä ja paikalla oli enimmäkseen käsitöiden myyjiä. Väkeä ei ollut kamalasti liikkeellä, todennäköisesti kolean sään takia.

Juhlien alkua odotellessamme kävimme isommilla kaupoilla sekä ravintolassa. Vähän ennen kuutta suuntasimme jälleen rantapuistoon ja nyt siellä olikin melkoinen väkijoukko! Ihmisiä oli asettautunut molemmille puolen jokea sekä silloille. Itse en halunnut jämähtää kamerani kanssa yhteen paikkaan, vaan päätin kuljeskella eri puolilla aluetta, silläkin riskillä etten saisi ainuttakaan onnistunutta valokuvaa.

Huomasin Valonkantajan lähellä linnan kävelysiltaa. Kolmimetrinen hohtava hahmo erottui väkijoukosta hyvin. Nukke muistutti mielestäni luurankoa. Lapset tuntuivat olevan innoissaan, eivätkä pitäneet hahmoa pelottavana.

Valonkantaja lähti yhtäkkiä kävelemään, kun sen rakentajat liikuttelivat sitä yhteistuumin jonkinlaisten keppien avulla. (Pimeässä en nähnyt kunnolla, tosin varmasti tarkoituksena olikin, ettei nuken liikuttajia näe.) Aavemaisesti se löntysteli linnalle vievälle kävelysillalle. Välillä hahmo teki hauskoja tanssiliikkeitä ja vilkaisi myös takanaan ihmettelevää yleisöä. Rumpumusiikki säesti esitystä.

Sillalla hahmo sytytteli lisää valoja pimeyttä torjumaan ja jatkoi siitä matkaansa linnan muurien kupeeseen. Yhtäkkiä hahmon rintaan ilmestyi punainen valo, se sai sydämen! Valonkantaja tanssahteli hieman lisää ja tällä kertaa saimme nähdä myös sen heijastuvan hienosti vedestä. Tämän jälkeen se antoi tulen veneilijälle, joka lähti soutamaan kohti pukkia.

Pukki sytytettiin kahdesta eri kohdasta ja oljet lähtivät palamaan hyvin. Alussa paksu savupilvi haittasi katselua, mutta näyttävin vaihe palamisessa tuleekin vasta myöhemmin, kun oljet ovat palaneet ja laudoista tehty ”luuranko” ilmestyy esiin.

Ihmiset olivat pimeydestä ja kylmyydestä huolimatta iloisella tuulella. Lapset hihkuivat nähdessään suuren tulen. Paikalla oli myös vaihto-opiskelijoita, joille perinne tuntuu varmasti erikoiselta.

Pukki oli poltettu ja mekin lähdimme pikkuhiljaa kotia kohti. Tuumasimme, että tästä olisi ollut hauska lähteä katselemaan Kajaanin yöelämää, mutta miehelläni oli harmillisesti töitä seuraavana päivänä. Ehkä tulemme ensi vuonnakin ja jäämme paikan päälle selvittämään, onko myös kekrin juomaperinne hengissä Kajaanissa! – Kerttu

Lisää luettavaa:

Kainuussa riittää kohteita kansanuskosta ja kansanperinteestä kiinnostuneelle matkaajalle. Tästä artikkelista löydät mielenkiintoisia käyntikohteita ja tarinoita.

Kaipaatko lisää valoa pimeyteen? Paakin jouluvalot -tapahtuma hurmaa Sotkamon Paakin kylällä!

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.