Hossan kansallispuisto on loistava käyntikohde talviretkeilijälle. Talviaikaan puiston poluilla ja niiden ulkopuolellakin näkyy hiihtäjiä, lumikenkäilijöitä ja pyöräilijöitä, mutta osaa reiteistä voi kulkea myös kävellen.
Ennen talviretkeä Hossaan
Vieraaseen retkikohteeseen ei kannata lähteä suinpäin ilman ennakkosuunnittelua, etenkään talvella. Talvireittien linjaus saattaa hieman vaihdella vuodesta toiseen. Tarkista talven reitit Metsähallituksen sivuilta. Samalla kannattaa myös katsoa ”ajankohtaista” -osio. Sieltä selviää reittien kunto. Kaikista tuoreimmat tiedot saat ottamalla yhteyttä Hossan luontokeskukseen.
Kokemuksia Hossasta talvella: Erämaareitti Julma-Ölkylle ja Värikalliolle
Kävimme mieheni kanssa parin päivän vierailulla Hossassa huhtikuussa 2022. Tässä kokemuksiamme:
Julma-Ölkky talvella
Julma-Ölkkyhän sijaitsee itse asiassa Kuusamon puolella, mutta sallin itseni kirjoittaa siitä tässä blogissa, koska Hossan kansallispuisto on muutoin Kainuun rajojen sisällä.
Kesäisin retkeilijät ihastelevat Ölkkyä kiertämällä rotkon reunamilla kulkevaa rengasreittiä. Rotkoa pääsee ihastelemaan alhaalta päin vain veneen tai kanootin kyydistä. Talvella rotkon hurjia seinämiä pääsee katsomaan kävelemälläkin.
Hossan erämaareitti
Julma-Ölkylle kuljetaan niinsanottua erämaareittiä pitkin. Se on Metsähallituksen ylläpitämä monitoimiura, jota pitkin saa kävellä, hiihtää, lumikenkäillä ja paksupyöräillä. Uran lähtöpaikkana toimii Lihapyörteen parkkipaikka.
Meidän saapuessamme parkkipaikalle oli siellä vain yksi auto. Tilanne on varmasti toisenlainen lomakautena, mutta tällaisena huhtikuisena sunnuntaina useimmat kansallispuistovierailijat olivat varmaankin jo kotimatkalla.
Selkeät kyltit parkkipaikalla kertoivat menosuunnan. Kyltin mukaan rotkolle olisi matkaa seitsemän kilometriä. Kyseinen matka on mitattu aivan rotkon perälle saakka, joten se on mahdollista päästä näkemään lyhyemmälläkin kävelyllä.
Talvireitin kunto
Meidän käyntimme aikaan sää oli aurinkoinen ja lämpötila pari astetta pakkasella. Reitti ei ollut juurikaan pehmennyt, mutta nyt varmasti elettiin viimeisiä hetkiä reitin tutkimiseen kyseisenä talvena. Kokematon retkeilijä saattaakin joutua tilanteeseen, jossa menomatka sujuu hyvin, mutta paluumatka onkin epätoivoista rämpimistä, koska aurinko on sulattanut reitin.
Reitti kulkee ensin mäntykankaalla, välillä vastaan tulee naavaista kuusikkoa. Isoimmat mäet tulevat vastaan heti alussa, muuten reitti kulkee melko tasaisessa maastossa. Ölkynsuolla polku haarautuu ja joudut tekemään valinnan: Värikallio vai Julma-Ölkky?
Meidän valintamme oli tehty jo ennakkoon ja suuntasimmekin pohjoiseen, rotkoa kohti. Käveltyämme Ölkynkankaaksi nimetyn kangasmetsän läpi päätimme tehdä pysähdyksen ennen itse nähtävyyttä: makkaratauko Ölkynkankaan tulipaikalla. Siinä tapasimmekin parkkipaikan toisen auton omistajat: nuori pariskunta, jotka olivat käyneet rotkolla jääkiipeilemässä.
Nuotiopaikka oli komealla paikalla harjun päällä. Vajassa oli runsaasti halkoja ja saimmekin makkaratulet aluille nopeasti. Tuuli kävi hieman ikävästi selkään, mutta pieni epämukavuus kuuluu retkeilyyn.
Julma-Ölkky
Tauon jälkeen tarvitsi kävellä vain 300 metriä ja sitten olimmekin itse Ölkyn suulla. Täältä löytyy suuri parkkipaikka ja tiekin näytti olevan aurattu, mutta opaskartassa varoitettiin, että tien kunnosta ja aurauksesta ei ole aina takuita.
Julma-Ölkyn suuret kallioseinämat näkyivät jo ja lähdimmekin kävelemään innokkaasti niitä kohti. Tässä vaiheessa reitti siirtyy kulkemaan rotkon pohjalla olevan järven jäälle.
Ei aikaakaan, kun olimme korkeiden kallioiden kupeessa. Ihastelimme niiden muotoja sekä kaunista puiden välistä paistavaa auringonvaloa. Muistin, että täälläkin on jossain kalliomaalaus ja otin puhelimeni esiin tarkistaakseni sen tarkan sijainnin. Ikävä kyllä olin unohtanut yhden seikan – rotkoissa ei yleensä ole minkäänlaista signaalia. Maalauksen sijainti jäi siis tarkistamatta ja maalaus löytämättä.
Kävely alkoi pikkuhiljaa tuntumaan jaloissa ja päätimme kääntyä takaisin suunnilleen puolimatkassa rotkon perälle. Reitin loppupäästä olisi löytynyt ilmeisesti jonkinlainen jääputous, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä.
Tämä ei ole rengasreitti, joten paluumatka mentiin samaa polkua takaisin. Värikallion päätimme jättää seuraavalle päivälle.
Parkkipaikalla koimme säikähdyksen: kääntäessäni auton virta-avainta auto päästi jonkinlaisen naksahtavan äänen ja simahti täysin. Mahtavaa, tämmöiset ongelmat pyyhkäisevät retkipäivän tuoman rentouden pois millisekunneissa. Hädissäni soitin vuokramökkimme omistajalle, kun en muutakaan keksinyt. Hän sanoi tulevansa apuun samontein. Odotellessamme rupesimme katsomaan auton akkua ja huomasimme, että yksi johto oli huonosti kiinni. Laitoimme johdon paremmin ja auto hyrähtikin iloisesti käyntiin. Mikä tunteiden vuoristorata retken päätteeksi!
Värikallion talvireitti
Maanantaiaamuna tein etätyöpäivän vuokramökissämme. Sen jälkeen oli aika lähteä katsomaan Värikalliota. Maastokartta. Auto parkkeerattiin jälleen Lihapyörteelle. Lounas oli vielä syömättä, joten kävelimme parkkipaikalta 200 metriä laavulle ja aloimme paistelemaan eiliselta yli jääneitä eväitä.
Lihapyörteeltä Värikalliolle tulee matkaa 3,2 kilometriä. Taas kerran kuljetaan melko tasaisessa maastossa. Hiukan ennen itse kalliota reitti menee jälleen järven jäälle.
Nopealla vilkaisulla Värikallio näyttää aivan tavalliselta rautaoksidin koristelemalta kalliolta. Tarkemmin katsoessa paljastuu yllätys: siellähän on maalauksia!
Värikallio tunnetaan erityisesti erikoisista kolmiopäisistä ihmishahmoistaan. Taiteilijalla on ollut omalaatuinen tyyli, sillä vastaavia ei olla nähty missään muualla. Kolmiopäiden vieressä on tanssiva sarvipää, jonka epäillään esittävän shamaania.
Maalausten iäksi arvioidaan jotain 3500 – 4500 vuoden väliltä. Eipä tainnut kuvantekijä arvata, että tuhansien vuosien kuluttua hänen teostaan ihailevat teknisillä vaatteilla ja älypuhelimilla varustautuneet kansallispuistobongarit.
Recent Comments