Ristijärvellä sijaitseva Hiisijärvi on mainio paikka kesäpäivän viettoon. Paikalla viihtyvät niin lapsiperheet, kuin kaveriporukatkin. Mutta millainen katastrofi Hiisijärvellä oikein tapahtui 1760-luvulla?

Missä

Hiisijärvi löytyy Ristijärven ja Sotkamon välistä. Ristijärventieltä on opastus paikan päälle.

Auton jättöpaikka

Maastokartta

Hiisijärven esteetön polku

Hiisijärven historiaa – onko täällä käynyt Kainuun historian pahin töppäys?

Hiisijärveen kätkeytyy todella mielenkiintoinen tarina jättimokasta, joka kuivatti lähes koko järven!

1700-luvulla Suomessa oltiin siirtymässä kaskiviljelystä peltoviljelyyn. Hyvää viljelymaata saatiin helposti kuivattamalla suolampia, sekä laskemalla järvien pintoja.

Myös Hiisijärven rannoille haluttiin laidunmaata. 1761 paikalliset veljekset kaivoivat laskuojan hiekkaisen harjun läpi. He eivät kuitenkaan tulleet ajatelleeksi veden eroosiovaikutusta ja oja lähtikin kasvamaan hallitsemattomasti!

Hyökyaalto

Vesi karkasi käsistä niin pahasti, että 90% järvestä lähti hyökyaallon muodossa kohti Oulujärveä. Aalto oli kaatanut metsää, viskonut kaloja puiden oksille, sekä vienyt mm. pyhäntäläisten myllyn mennessään. Kerrotaan, että aallosta näkyy merkkejä Oulujärven maastossa tänäkin päivänä.

Hiisijärvestä jäi jäljelle käytännössä pohjan syvänne. Järven pinta laski hurjat neljätoista metriä! Tästä aiheutui melkoinen kriisi, kun kalaa ei enää ollut samaan tapaan ja viljamyllytkin jäivät kuivalle maalle.

Syylliset joutuivat käräjille, mutta loppujen lopuksi he joutuivat korvaamaan vain Pyhäntäläisten myllyn ja 33 tervatynnyriä.

Nykyisin Hiisijärvi on mainio virkistäytymispaikka kesäpäiville. Lisää tietoa järven historiasta löydät Ristijärven kunnan sivuilta.

Hiisijärven pukukopit

Hiisijärvi on turvallinen uimapaikka lapsille

Hiisijärvi on äkkisyvä, eikä sovi pikkulapsille. Onneksi rantaan on kuitenkin rakennettu turvallinen “lastenallas.”

Itse järven puolella pohja on hiekkainen, tosin pohjaa pitkin ei ehdi kävellä kauaakaan, kunnes jalat eivät enää ylety pohjaan. Vesi on mukavan raikasta, vaikka ilman lämpötila oli omalla käynnilläni lähes kolmekymmentä astetta.

Hiisijärvi ja siihen pengerretty lastenallas

Hiisijärven palvelut

Yrittäjien järjestämiä palveluita paikalta ei löydy. Paikalla on kuitenkin joitain peruspalvelurakenteita. Niitä ylläpitää Ristijärven kunta.

Paikalta löytyvät WC:t, pukukopit, sekä katettu, hormillinen nuotiopaikka. Tällaisella nuotiopaikalla tulen saa tehdä myös metsäpalovaroituksen aikaan, mutta silloinkin on syytä olla varovainen.

Hiisijärven nuotiopaikka
Hiekalla ei juuri näy tupakantumppeja. Tähän lienevät syynä tuhkakupit, joita on jätetty lukuisia ympäri rantaa. Hienosti ajateltu!

Lentopallo- ja jalkapallokentät Hiisijärven hiekalla
Hiekalle on pystytetty lentopalloverkko ja kauempana ovat myös jalkapallomaalit.

Esteetön polku avaa nuotiopaikan ja järvinäkymät kaikkien saataville

Parkkipaikalta järven rantaan menee noin 200m pitkä lankkupolku. Polku on kohtuullisen hyvässä kunnossa, parista kohdasta lankku oli hajonnut, mutta koska polku on rakennettu maata vasten, ei tämä aiheuta ylitsepääsemättömiä monttuja.

Ihmisiä kävelemässä lankkupolkua pitkin

Alkumatkasta polku kallistelee suuntaan jos toiseen, mutta kallistukset ovat todella loivia. Nuotiopaikka tulee vastaan suunnilleen reitin puolivälissä ja siihen on esteetön pääsy. Loppupäässä järvelle laskeutuessa vastaan tulee jyrkempi alamäki. Kuvasta näet, kuinka jyrkkä loppureitti on.

Hiisijärven esteettömän polun loppupää järven vierellä
Istumapaikka Hiisijärven rannalla

Lankkupolku päättyy järven rannalla olevalle tasolle. Luiskaa pitkin pyörätuolilla voi mennä lähemmäksikin vettä.

Lankkupolun varrella on WC, joista toisen ovi oli leveämpi ja kopissa enemmän tilaa, joten se lienee esteetön WC. Ovella kuitenkin on noin 3cm korkea kynnys, eikä pytyn vieressä ole kahvoja, joten avustaja on tarpeen.

Pukukopille ei ole esteetöntä pääsyä.

Mies hyppää laiturilta veteen

Lisää esteettömiä kohteita Kainuussa

Lentuankoski Kuhmossa